Oikea tapa tukea
Olen ylpeä siitä, että hän on sitkeästi ollut kohta viikon katkolla. Tämä pitää muistaa sanoa ääneen.
Sekin on sanottava ääneen, että hänen ei tarvitse hyvittää minulle mitään. Jos hän syyllisyydentunnossaan matelee, nöyristelee ja yrittää 24/7 olla "kiltti poika", hänessä ennemmin tai myöhemmin herää kapinahenki, halu "olla mitä on", ja hän katoaa baareihin. Olen sanonut tästä hänelle aikaisemminkin: hän saa olla millainen vain, kunhan ei juo.
Yritän luopua vahtimisesta ja jatkuvasta epäilystä. Teen hänelle selväksi, että olen vieressä niin kauan kuin hän ei juo, mutta jos hän haluaa juoda, hänen on pärjättävä yksin, kuormittamatta minua. Helpommin sanottu kuin tehty: ryyppyputken aikana hätä ja huoli, turhautuneisuus, suru ja valtaisa raivo pitävät minut hälytystilassa kellon ympäri ja kadotan omaa elämänhallintaani.
On tehtävä enemmän asioita yhdessä. Tylsiä juttuja, tavallisia juttuja. Jotain spesiaalia välillä. Asetettava tavoitteita ja seurattava virstanpylväitä, isoja ja pieniä, nyt ja tulevaisuudessa.
Tärkeimpänä kaikista: on pidettävä huolta, että suhteesta ei tule hernekeppimäistä suhdetta, jossa minä tuen miestä itseni unohtaen. Jos näin käy, suurille tunteille käy pikkuhiljaa huonosti. Minäkin tarvitsen tukea, hellyyttä ja hoivaa (ja saan niitä selvältä mieheltä roppakaupalla). Notkahduksista huolimatta suhteen on pysyttävä vastavuoroisena ja tasapainoisena. En halua ajatella miestä vain "ihmisenä joka tarvitsee tukea". Minulle hän on ennen muuta Mies ja Rakas, jossa on paljon hienoja ominaisuuksia.